The Quiet Things That No One Ever Knows.

Mie olen ihan hukassa. Ei mithään hajua mitä pitäis seuraavaksi tehä. Kauhean ahistavaa, ko koko ajan on ollu se seuraava askel tiossa, ja muutenki on tienny, mitä pittää vielä jaksaa tehä ja kuinka kauan, että sitte tullee se mitä on oottanu. Mutta nyt, ei mithään. Töistä ei ole mithään tietoa, koulua ei senkhään vertaa. Tuskinpa toista lastakhaan on vielä hetkeen tulossa. Juuso on päivisin 5 tuntia päivähoiossa, ja minun pitäis koittaa kuluttaa päivät jotenki. Eikä Juusoa tohi ottaa takasin kotihoithoonkaan, ko hyvän päiväkotipaikan saaminen on aika tuskan takana täälä. Siis jos vaikka sattusin pääseen johonki joskus töihin. Ja joo, pitäis nyt nauttia vapaa-ajasta, ko on mahollista tehä yksin, mutta millä rahala? Ei ainakhaan tällä 10 e/pv työmarkkinatuela. Eikä tässä oikein muutkaan asiat ole ihan selvilä. Tämmösinä heikkoina hetkinä tullee kaikkea mahollista miehleen, ja sitä miettii niin monia eri vaihtoehtoja. Alkaa miettimhään mitä oikeasti on joskus halunnu, ja jos se vielä joskus toteutuis. Ilmeisesti aivan liikaa aikaa ajatella. 
Jep, mie olen ihan pihala.